Imp Ponies

Etusivu - Info - Ponit - Kasvatus - Päiväkirja - Yhteys

11.01.08,

Parin kuukauden hiljaiselo on loppunut ja imppiin tulee täyspäivitys. Hevosten ikääntyminen vaihtuu VAI-ikääntymiseen ja Cute ja Sippe katoavat. Eli siis vähän niinkuin uusi alku. Jossain vaiheessa ajattelin tallikoiraa, mutta sitä ei taida tänne olla tulossa. Päivityksen myötä myös kasvattitoiminta päivittyy ja kasvatteja tulee varmasti enemmän.

6.11.07,

Sain vihdoin koko tilan piirustukset valmiiksi. Kohta laitan ne nettiin kaikkien nähtäväksi^^ Kaikki ponit olivat tänään todella vireitä ja mukavia. Cute ja Sippe taitavat mennä uudestaan myyntiin, koska sivuja ei kuulu.

8.7.07,

Nyt on tullut niin kesälomailtua, että on tämän kirjoittaminen vähän jäänyt. Otin kaikki hepat mukaan ja menimme järven rannalle. Olin rakentanut poneille sinne pienen aitauksen. Vesi oli myös todella lämmintä, ja ponitkin nauttivat, vaikka varsat vähän ensin ihmettelivät vettä. Varsinkin Cute ei millään olisi tahtonut kahlata vedessä, muttei halunnut jäädä rannalle katselemaan kaveriaan, vsaan halusi olla sen kanssa. Ja niin, Impiin tulee sellainen mukava kultaisennoutajan pentu tallikoiraksi vähän ajan päästä.

21.4.07,

Heräsin aikaisin ja taas mentiin kisapaikalle. Tälläkään kertaa ei kovin hyvin menny, mutta palkitsin silti Riniä hiukan. Nasti oli todella hyvässä vireessä illan treeneissä, eikä Fannykaan huonompi ollut.

20.4.07,

Taas raveihin. Tällä kertaa meni huonommin, mutta katsotaan huomisen kisaan, josta voi tapahua vaikka mitä^^

7.4.07,

Meidän pienet varsamme Sipa ja Cute ovat vielä tallilla ja ovat aivan innoissaan pihaton puolella kahdestaan. Eppukin käy välillä hwidän kanssaan leikkimässä vaikka onkin jo iso poika^^

4.4.07,

Tänään on taas Rinin ravit. Muut ponini kisaavat jo niin palon, että niitä ei jaksa enää kirjoitella tänne. Lähdin aikaisin ja olin aikaisin perillä. Matkana oli 1200 meteiä ja Rin tuli toiseksi. Parilla laukalla poni sai 300e.

1.4.07,

Nemuri kilpailee enää vain hyvin pienissä luokissa ja muut sen sijaan ovat jo hyvällä vauhdilla omalla kilpailu-urallaan. Sain vihdoin rekisteröityä Impin VRL:n alaiseksi talliksi ja äänestyslinkki löytyy etusivulta. Eppu on aivan innoissaan lumettomasta maasta ja meinaa melkein koko ajan vain leikkiä lämpimässä maassa eikä meinaa keskittyä. Rin on nyt hyvässä ravikunnossa, vaikka onkin edelleen pikku äkäpussi^^

2.2.07,

Vuosi vaihtui, eikä mitään kertomisen arvoista tapahtunut, muuta kuin että kaikki ponit olivat innoissaan ja pitivät hauskaa. Mutta sitten varsat vieroitettiin ja laitettiin myyntiin. Kaikki ponit alkavat taas keväämmällä kisata täyspainoisesti ja tänäänkin treenasin hyvin paljon Riniä, Mamoa, Nastia ja Fannya. Ja koska Nemuri on lopettamassa kilpailu-uraansa. En treenannut hänellä niin paljon. Vedin vain rauhallisen maastolenkin sen kanssa. Eppu taas on hyvää vauhtia oppimassa kunnon estehirmuksi ja varmasti pääsemme kilpailemaan, sitten kun on vielä vähän aikaa vierähtänyt.

15.12.06,

Hoitelin pientä varsaa, jonka nimesin Cassiopeiaksi, mutta käytin siitä enemmän nimeä Sippe, sillä se välillä rupesi sipsuttelemaan pienillä honteloilla jaloillaan. Nasti oli oikein ylpeä pienestä varsastaan ja hoitelin pientä Sippeä vähän aikaa, kunnes jatkoin matkaa muille karsinoille. Aamuauringon vielä noustessa huomasin Fannynkin osoittavan merkkejä varsomisesta, jota olin myös odottanut tapahtuvan kohta. Ja muiden ponien paitsi juuri varsoneen Nastin ja Sipen vietyäni tarhaan, kunnostin Fannylle varsomiskarsinan valmiiksi ja muutaman tunnin päästä sinne pyörähti todella pienikokoinen varsa, joka oli niin söpö heti alusta alkaen, että ristin sen Cute Impiksi.

13.12.06,

Aamulla tallilla kurkin tapani mukaan kaikkien ponien karsinatm että ponit voivat hyvin. Ruokin ne ja harjasin ja laitoin muut ponit ulos paitsi Nastin ja Fannyn. Ne saisivat kummatkin varsat muutaman päivän sisällä. Ratsastelin Nemurin kanssa pitkän maastolenkin ja taluttelin Eppua maastossa. Ilta-askareiden aikaan Nasti oli hyvin rauhaton ja juuri ennen puolta yötä maailmaan syntyi pieni shetlanninponivarsa. Varsa oli ujo, mutta kookas ja pääsi hyvin ylös ja emänsä nisille.

30.11.06,

Taas jälleen kerran tuli lunta todella paljon. Päästin kaikki ulos aamutöiden jälkeen, mutta otin Nastin ja Fannyn muutaman tunnin päästä sisälle, koska niiden vatsat olivat jotodella suuret. Olihan laskettu aikakin jo ensikuun puolessa välissä. Muilla sen sijaan menin ratsastamaan ja ajoin Riniä muutaman kilometrin.

15.11.06,

Aamulla huomasin, että lunta oli taas tullut niin paljon, että piti ruveta ahkeroimaan, että pääsisi talliin asti edes. Päästin ponit tarhaan harjattuani ja ruokittuani ne ja ne alkoivat heti riehumaan kuin viimeistä päivää. Shettikset kun ovat sen verran matalia ja niillä on lyhyehköt jalat, niin kaikilla tuli vatsan jäljet lumeen. Ja ne riehuivat koko päivän, mutta sitten pikkuhiljaa väsyivät ja otin ne sisälle syömään ja menin ratsastuslenkille Nemurin ja Nastin kanssa. Eppu jäi kotiin.

10.11.06,

Treenasin Riniä heti aamusta todella paljon, jonka jälkeen harjasin sen. Sitten aloin luoda lantaa karsinoista. Samalla huomasin, että purut olivat loppumaan päin ja kirjoitin muistilapulle, että piti soittaa myyjälle. Ponit olivat innoissaan, kun vein ne maastoon, ne hirnuivat ja pärskivät ja kuopivat lunta. Illalla ruokinnan aikaan myyjä toi purut ja kippasi ne puruille tarkoitettuun kulmaan. Vein torkahteleville vielä iltaheinät ennenkuin menin itse nukkumaan.

03.11.06, Nastilla on kuumetta

Heräsin taas aikaisin aamulla ja menin jakamaan aamuruokaa poneilla. Kaikki odottivat innokkaina, paitsi Nasti. Se seistä napotti karsinan takaseinällä ja roikutti päätään. Laitoin nopeasti ruuat sen kippoon ja hain ensiapukaapista kuumemittäsrin ja kiiruhdin takaisin sen luo. Muut katselivat kummissaan ja Rin vaati omaa ruokaansa. Poniparalla oli hiukan kuumetta. Sillä ei ollutr todellakaan paljoa, mutta sen verran yli normaalilämmön, ettei se missään nimessä voinut mennä ulos. Hain satulahuoneesta villaloimen ja laitoin sen lämmittämään Nastia. Sitten annoin pikaisesti Rinille oman annoksen ja menin takaisin Nastin karsinaan hoitamaan potilasta. Tunnin päästä vein kaikki muut ponit tarhaan jaloittelemaanpaitsi sairaan. Päivä kului sitä hoitaessa ja ruokkiessa. Iltapäivällä hain muut ponit sisälle ja jaoin kaikille päiväruokaa ja annoin kaikille heinää. Olin iloinen, kun Nadtikin alkoi hitaasti pureskella heinänkorsia. Illalla sen ruokahalu ioli jo palannut eikä kuumettakaan enää ollut yhtään. Ja olin iloinen kuullessani taas tutun hirnahduksen sammuttaessani valot.

22.10.06, Ravit

Taas aikaisin raveihin. Rin oli hiukan hermostunut, kun taas hössötettiin ja päätin pitää pientä ravivalmennus vapaata että Rin ei alkaisi liiaksi hermostua. Arvasin aivan oikein, että Rin laukkaisi ja niinpä tuli liikaa laukkoja ja hylätty. No, nyt treenaamaan. Kotona oli täydellinen suoja ja laitoin ponit taas tarhoihin peuhaamaan. Itse aloin rakentaa tarhan viereen lumilinnaa ja -hevosta. Fanny jäi hölmistyneenä katsomaan outoa puuhaani ja kaikki ponit pärskähtelivät pelästyneinä eri suuntiin, kun hevoselta putosi pää. Samassa kaikki ponit hajosivat viiteen suuntaan, kun tallin katolta tippui lunta. Kaikki olivat yhtenä mylläkkänä ja Rin yritti kaikin voimin työntää aitaa kumoon, missä se ei kuitenkaan onnistunut. Otin ne illalla sisälle ja harjasin ne todella perusteellisesti. Jaoin vielä iltaruoat ja menin nukkumaan.

21.10.06, Agilityä

Taas menossa kilpailuihin. Jouduin heräämään todella aikaisin, että ehtisin laittaa kaikki ponit kuntoon. Onneksi olin aloittanut jo illalla. Nämäkin kilpailut menivät todella hyvin. Lunta oli tullut jo todella paljon enkä mennyt maastoon, mutta tarhassa ponit jaksoivat juoksennella ja kieriä. Ja Nauroin niiden peuhaamiselle. Samalla ajattelin etsiä itselleni ikiomaa kultaisennoutajan pentua. Kukaties muutaman kuukauden päästä meillä peuhaisi sellainen karvamöllikkä:)

20.10.06, Ravimenestys kasvaa

Heti aamulla oli taas hyvä tunne ja Rinkin käyttäytyi todella moitteettomasti. Epäilin hieman oliko se kipeä, mutta ei se ollut. Raveissa tuli oikein roimasti kohotettua ennätystä ja sieltä tuli viisisataa euroa mukaan. Rinin ravimenestys on ollut hyvää ja annoin sille pienen vapaapäivän. Muilla sen sijaan ratsastin maastoreittejä, että polut aurautuisivat ja ponien kunto kohoaisi. Illalla pakkasin varusteita huomisia agilitykilpailuja varten.

19.10.06, Epun koulutusta

Aamulla oli pehmeä valkea lumivaippa. Eppu ei uskaltanut tulla ulos ensin, mutta emän perässä uskalsi ja muutkin ponit nauttivat kahlailusta korkeassa lumihangessa. Epun koulutus on aika hyvin edennyt. Juoksutuksen aakkosia koitin pojalle opettaa ja kyllä ne jotenkin opittiinkin^^ Ensin Eppu ei pitänyt ajatuksesta, että sen olisi kierrettävä ympyrää. Se teki monikulmioita ja kiemuroita ennen kuin suostui yrittämään edes. Sen jälkeen opeteltiin pysähtymisiä ja suunnanvaihtoja, kunnes pikkaisen ravia kokeiltiin. Tilasin kengittäjän ensi viikoksi että Eppu saa kengät ja samalla rehutilauskin hoidetiin. Iltaruokinnan aikaan oli todella kylmä ja pimeä. Rin oli tänään kiltti ja ystävällinen ja treenasinkin sitä oikein kunnolla. Tarkastin nopeasti ponit ennenkuin menin nukkumaan.

18.10.06, Taas kerran ravit

Taas tänään oli Rinin ravit. Epäilin heti aamusta meneekö hyvin, kun se rupesi kenkkuilemaan ja vetämään vastaan. Ei kyllä mennyt Rin keskeytti kenkkuilun vuoksi, mutta menimme silti iloisina kotiin ja Harjoittelemaan Nemurilla ja Nastilla kouluratsastusta. Eppu seisoi portilla katselemassa. Hyvinhän se siinä pysyikin ja annoin pienen makupalan. Iltaruokinnan aikaan alkoi tulla hiljalleen lunta ja se ennakoi huomisen päivän olevan valkoinen.

15.10.06, Raveihin

Tänään oli taas Rinin ravit ja minulle tuli pienoinen kiire, mutta ehdimme kuitenkin paikalle.Tunsin alusta lähtien että taas menee hyvin, vaikkei ennätystä rikottaisikaan. Hyvin se menikin. Ei yhtään kertaa laukannut ja muutenkaan temppuillut. Sata euroa tarttui mukaan ja annoin Rinille omenaa palkinnoksi hyvästä juoksusta. Kotona ruokin päiväruokinnan ja sen jälkeen liikutin Mamoritaita ja Fannyä. Menimme harjoittelemaan maastoesteitä maastoradalle.

11.10.06, Isäehdokkaat etsinnässä

Nyt minulle tuli sellaienen tunne, että pitää ryhtyä etsimään isäehdokkaita tuleville vasrsoille. Ainakin Nastille olisi siis etsinnässä upeita oreja. Myös Fannylle voisi alkaa etsiä oreja. Aloitin etsinnät lehdistä, mutten löytänyt mitään hyvää, joten aloitin foorumietsinnät. Jätin tietokoneen auki ja menin takaisin talliin ja hain juoksutukseen Mamoritain. Se meni oikein hienosti ja kokeilin myös Riniä. Silläkin oli tänään hyvä päivä, joten harjoitus ei kestänytkään niin kauan kuin luulin. Näin minule jäi hyvin aikaa siivota karsinat ennen ruokintaa. Kävin myös tarhat läpi myrkkykasvien varalta. Sitten vielä ajoin ruohonleikkurilla pihanurmikot ja aitojen vierustat. Niihin kun helposti tuli myrkkykasveja. Ruokinnan jälkeen ratsastin Nastilla ja Fannylla. Opetin niille kummallekin helppoja kouluratsastusliikkeitä. Ei mitään helpon C:n tasoisia, mutta lähelle. Fanny oppi ne nopeasti, mutta Nastilla ei kaikki kiemurat oikein luonnistunutkaan.

10.10.06, Agilitykilpailuissa

Tänään kävimme Nastin Fannyn ja Rinin kanssa agilityissä. Rin yllätti iloisesti sijoittumalla ja voittamalla yhden luokan. Nadtilla taas meni hiukan huonommin ensimmäisessä luokassa ja se hylättiin. Muutenkin kaikki meni oikein hyvin ja harjailin poneja todella kauan. Annoin Rinille lantun hyvästä kilpailusta ja se mussutti sitä iloisena. Eppu riehui itsensä niin väsyksiin ettei se enää iltaruokinnan aikaan jaksanut hypellä ja suostui hyvin nukahtamaan.

05.10.06, Kengityksessä

Tänään tuli se odotettu kengittäjä. Laitoin kaiken valmiiksi heti, kun hän ilmoitti tulevansa. Nemurilta ja Mamoritailta se sujui rutiinilla eikä tuottanut sen kummenpia vaikeuksia. Nastikin käyttäytyi oikein hyvin. Varsinaiseksi ongelmapesäksi ilmeni tietenkin se meidän omapäinen Rinimme. Se ei suostunut tekemään yhteistyötä millään ja sainkin maksaa hiukan vaivanpalkkaa Rinin käyttäytymisen takia. Kengittäjä sai monta mojovaa mustelmaa. Fannylla ei muuta ollut, mutta se pelkäsi hiukan kengittäjää. Kaipa jotain joskus tapahtunut hänelle. Eppua ei vielä kengitetty, mutta lähiaikoina sekin homma täytyy tehdä:)

01.10.06, Virallinen avajaispäivä

Vihdoin talli on kokonaan valmis. Tänään vietetään Imp Poniesin virallista avajaispäivää. Vieraat saavat nyt tulla tutustumaan poneihin ja talliin. Nemuri ja Eppukin pääsivät tänään ensi kertaa tarhaan. Eppu oli oikein riehakas ja innosti jopa vanhan äitinsä riehumaan:)

30.09.06, Ensimmäiset agilitykilpailut

Minulla oli kiire saada kaikki ponit paitsi Rin nopeasti valmiiksi ja traileriin. Tietenkään en voinut jättää sitäkään huomiotta ja varsinaisena ongelmana oli Epuksi kutsuttu varsa. Ensin se oli tapansa mukaan riehakas ja heti huomatessaan emänsä kadonneen alkoi leikkiä pelästynyttä varsaraukkaa ja Nemuri melkein tuli hulluksi huolesta. No lopulta Eppukin saatiin kyytiin ja matka alkoi. Se sujui hyvin ja perillä se taas oli oma riehakas itsensä. Nasti tuli toiseksi ja annoinkin sille kotona ylimääräisen ruoka-annoksen.

29.09.06, Rinin ensimmäinen ravilähtö

Talli oli valmis. Enää vain pientä siivoilua ja tarkistelua. Lähdin Rinin kanssa Ajattoman raviradalle ja Rin tuli lähtönsä kolmanneksi ajalla 3.05,6ly. Ja voitti 200 euroa. Se laukkasi radalla kerran vaikka pelkäsin radalla koituvan enemmän ongelmia. Olin erittäin ylpeä. Kotona tallilla päästin kaikki Nemuria ja sen varsaa lukuunottamatta tarhaan. Varsa on osoittautunut oikeaksi tehopakkaukseksi eikä pelkää silittelyä.

28.09.06, Ensimmäinen tammavarsa

Aamulla liikutin kaikki ponit. Rin meni nätisti ja odotankin hyvää menestystä sen huomiseen ravilähtöön. Iltatallia tehdessäni Nemuri oli levoton ja jäin nukkumaan talliin, koska Nemuri voisi varsoa. Yöllä vähän ennen kahtatoista Nemuri synnytti pirteän tammavarsan, josta tuli Imp Poniesin ensimmäinen kasvatti. Annoin sille nimeksi Sleepless Imp, koska varsa tuntuu pitävän emänsä hereillä monia öitä.

03.09.06, Kolme uutta ponia porukkaan

Tallin rakennustyöt olivat vielä pientä hienosäätöä vailla, kun lähdin huutokauppaan etsimään lisäystä tallille. Sieltä tullessani minulla oli trailerissa mukana Night's Funny Balloon, Golden Dianasty ja Inka's Tangerine. Kaikki olivat hiukan ihmeissään uudesta kodistaan ja nasty hirnahteli ja pyöri vielä muutaman tunnin ennenkuin asettui aloilleen. Illalla kävin Mamoritailla kurkkimassa valmistunutta maastorataa. Ranta oli kunnostettu ja vietimme mukavan illan kahlaillen vedessä.

25.08.06, Ensimmäiset ponit muuttavat talliin

Vaikka tallin pihattopuolella rakentaminen on vielä kesken lähdin hakemaan Divine Angelista Ponejani EM Nemuria ja sen aikuista varsaa Carentoir's Mamoritaita. Ponit kotiutuivat hyvin ja kävin Nemurin kanssa pienellä metsälenkillä. Etsin samalla sopivaa reittiä maastoradalle.

12.08.06, Rakentaminen alkaa

Tallin kivijalan valaminen alkoi tänään. Siitä on tulossa kahdeksan paikkainen karsinatalli ja sen yhteyteen on tulossa pieni pihatto. Toivottavasti rakentaminen sujuu hyvin että voin tuoda ensimmäiset ponit nopeasti talliin. Tähän mennessä työt ovat sujuneet hyvin ja piirustusten perusteella talli vaikutta oikein mukavalta ja siistiltä.

Tämä on virtuaalitalli, mitään ei tapahdu oikeasti vaan kaikki on keksittyä.
This is a sim game stable and horses and everything else on this site is completely virtual.